Suomen pääomasijoitusyhdistys ry

Suomi  English  
 
 
» TILASTOJA » Tilastot 2006 »

PÄÄOMASIJOITTAMINEN SUOMESSA 2006

  •  Suomeen rekisteröidyt pääomasijoitusyhtiöt tekivät vuonna 2006 yhteensä 454 uutta sijoitusta, 284 eri kohdeyritykseen. Sijoitettu kokonaissumma oli 350 miljoonaa euroa.
  • Jatkosijoitusten osuus kasvoi selvästi
  • Aktiivisuus uusien varojen keräämisen suhteen pysyi korkeana ollen yhteensä 517 miljoonaa euroa
  • Hallinnoitavien pääomien yhteismäärä oli 3156 miljoonaa euroa

 VARAINHANKINTA

Uusien varojen kerääminen on ensimmäinen vaihe vasta perustetun pääomarahaston elinkaarta, sisältäen rahastorakenteen muodostamisen ja uusien sijoittajien etsimisen.

Suomalaisten pääomasijoitusrahastojen keskuudessa on uuden sijoitusvarallisuuden kerääminen jatkunut korkealla tasolla jo usean vuoden ajan, saavuttaen vuonna 2006 noin 517 miljoonan euron tason. Tästä summasta itsenäiset pääomasijoitusrahastot keräsivät 434 miljoonaa euroa. Loppusumma koostui suoraan taseestaan sijoituksia tekevien pääomasijoittajien keräämästä 82 miljoonasta eurosta ja pääomatuotoista, joiden kokonaissumma oli 1,4 miljoonaa euroa.

Itsenäisten rahastojen suhteen toimivat suomalaiset eläkerahastot suurimpana yksittäisenä sijoittajana (165 miljoonaa euroa, 38 % kaikista itsenäisten rahastojen keräämistä varoista). Eläkerahastojen 165 miljoonaa euroa oli täsmälleen viime vuoden tasoa (166 miljoonaa euroa, 2005).

Ulkomaalaisten sijoittajien osuus itsenäisten rahastojen sijoitusvarallisuudesta oli 135 miljoonan euroa (31 %). Suurimpana yksittäisenä lähteenä tämän ulkomailta tulevan rahan suhteen toimivat rahastojen rahastot, jotka vuonna 2006 sijoittivat yhteensä 96 miljoonan euron edestä suomalaisiin pääomasijoitusrahastoihin.

Tutkimuksen metodologian mukaisesti uusien varojen kerääminen on esitetty rahaston kotimarkkinoiden mukaan. Toisin sanoen, vaikka rahaston sijoitusfokus on ulkomaisissa yrityksissä, sen varainkeruu lasketaan kotimaan tilastoihin.

SIJOITUKSET

Vuonna 2006 uusia sijoituksia tehtiin yhteensä 350 (313) miljoonan euron edestä, kun taas kappalemääräisesti tarkasteltuna uusia sijoituksia tehtiin 454 (423). Uutta pääomaa saaneiden kohdeyritysten lukumäärä vuonna 2006 oli 284 (244,).

Yksityiset pääomasijoitusrahastot ja suoraan taseesta sijoituksia tekevät pääomasijoittajat edustivat noin 86 prosentin osuutta koko viime vuoden sijoitusvolyymistä sijoittaen yhteensä 301 miljoonaa euroa, 309 eri transaktiossa. Vastaavasti julkisten toimijoiden osuus pysyi suhteellisen alhaisena (14 %). Julkisen rahoittajan tehtävänä onkin toteuttaa rahamäärältään suhteellisen pienimuotoisia yhteissijoituksia yksityisen pääomasijoittajan johtamiin investointikohteisiin. Sijoitusten suhteellisen pieni koko heijastui kuitenkin laajana kappalemääränä. Kaiken kaikkiaan, julkisen sektorin toimijat tekivät yhteensä 145 sijoitusta, mikä vastaa noin 32 prosentin osuutta koko viime vuoden sijoitusmassasta. Pääsääntöisesti julkisen sektorin sijoitukset kohdistuivat jo portfolioissa oleviin yrityksiin ja lukeutuvat siten jatkosijoituksiksi.

Venture capital -sijoitusten osuus johdon yritysostoihin (buyout) verrattuna kasvoi, suhdeluvun ollessa yli 70-prosenttisesti (71/29) venture capital - sijoitusten puolella (63/37,2005). Toisin sanoen, venture capital - sijoituksia tehtiin yhteensä 248 miljoonalla eurolla, kun taas buyout -sijoitusten osuus oli 102 miljoonaa euroa. Kappalemäärissä mitattuna venture capital - sijoituksia tehtiin 410 kappaletta ja johdon yritysostoja 44 kappaletta.

Käytetyt sijoitusinstrumentit jakautuivat hyvin tyypilliseen tapaan; sijoittajat hyödynsivät 42 prosenttisesti oman pääoman ehtoista rahoitusta ja 28 prosenttisesti mezzanine -instrumentteja. Vastaavasti vakuudetonta lainaa käytettiin 17 prosentin, ja pääomalainaa 13 prosentin edestä. Vakuudellista lainapääomaa käytettiin hyvin marginaalisesti, noin 600 000 euron edestä.

Ulkomaalaiset pääomasijoittajat sijoittivat suomalaisiin yrityksiin yhteensä 171 miljoonaa euroa viime vuonna. Tämä luku perustuu EVCA:n raportointimetodologiaan, eikä ole täysin suhteutettavissa muihin tekstissä esitettyihin lukuihin.

Ensi- ja jatkosijoitukset

Ensisijoitus määritellään sijoittavan rahaston näkökulmasta. Ensisijoitus on rahaston ensimmäinen sijoitus kohdeyritykseen. Hallinnointiyhtiö voi siis operoida useaa itsenäistä rahastoa ja näin tehdä useita ensisijoituksia samaan kohdeyritykseen. Rahaston ensimmäisen sijoituksen jälkeen seuraavat sijoitukset luokitellaan jatkosijoituksiksi.

Vuonna 2006 ensisijoituksia tehtiin yhteensä 185 miljoonan euron edestä, kun taas kappalemääräisesti tarkasteltuna ensisijoituksia tehtiin 182. Euromääräisesti tarkasteltuna painottui sijoitusaktiviteetti aiempaa enemmän jatkosijoitusten puolelle, ollen ensimmäistä kertaa lähes tasoissa ensisijoitusten kanssa.

Eniten ensisijoituksia tehtiin kasvuvaiheen yrityksiin, yhteensä 38 (40) miljoonan euron edestä, vastaten yli viidenneksen osuutta ensisijoitusten yhteismäärästä (johdon yritysostot mukaan lukien). Alkuvaiheen yritykset saivat yhteensä 33 (30) miljoonaa euroa ja 99 (65) sijoitusta ensisijoituksina. Siemen-, käynnistys- ja aikaisen kasvuvaiheen yritykset saivat järjestyksessä 3 %, 7 % ja 6 % kaikista ensisijoituseuroista.

Kappalemääräisesti eniten ensisijoituksia saivat siemen- ja käynnistysvaiheen yritykset. Molemmat kehitysvaiheet mukaan lukien sijoituksia tehtiin 40 kappaletta (22 % kaikista ensisijoituksista). Vastaavasti kasvuvaiheen yrityksiin tehtiin 27 (15 %) ja aikaisen kasvun yrityksiin 19 (10 %) ensisijoitusta.

Toimialakohtaisessa tarkastelussa eniten ensisijoituseuroja sai valmistusteollisuus, johon sijoituksia tehtiin yhteensä 52 miljoonan euron edestä, yhteensä 58 eri sijoituskohteeseen. Seuraavaksi eniten ensisijoituseuroja keräsi Life Sciences (14 miljoonaa euroa, 18 sijoitusta) ja ICT (11 miljoonaa euroa, 34 sijoitusta)

Ensisijoitusten keskikoko venture capital -sektorilla vuonna 2006 oli 0,68 (0,74) miljoonaa euroa, mediaanin ollessa 0,25 (0,30) miljoonassa eurossa.

Johdon yritysostojen osuus ensisijoitusten euromääräisessä tarkastelussa oli 46 prosenttia. Toisin sanoen, johdon yritysostoihin tehtiin sijoituksia 86 (115) miljoonan euron edestä, yhteensä 37 (45) eri yritykseen. Keskikoko näiden sijoitusten suhteen oli 2,3 (2,6) miljoonaa euroa, mediaanin ollessa 0,40 (0,49) miljoonaa euroa.

Yhteensä 90 uutta yritystä sai ensimmäistä kertaa elinkaarensa aikana ammattimaista pääomarahoitusta. Näistä yrityksistä 73 (75, 2005) lukeutui venture capital -kategoriaan, kun taas 17 yrityksen kohdalla kyseessä oli johdon yritysosto.

Kehitysvaihejakauma

Ensi- ja jatkosijoitukset mukaan lukien saivat kasvuvaiheen yritykset uutta pääomaa 111 (77) miljoonaa euroa, yhteensä 113 (122) eri sijoituskohteeseen. Toisin sanoen, sijoitusten eri kehitysvaiheiden välisessä vertailussa eniten sijoituksia tehtiin kasvuvaiheen yrityksiin. Seuraavaksi eniten uutta pääomaa keräsivät aikaisen kasvun vaihe (40 miljoonaa euroa, 84 sijoitusta), käynnistysvaihe (26 miljoonaa euroa, 93 sijoitusta) ja siemenvaihe (12 miljoonaa euroa, 79 sijoitusta). Toissijaista rahoitusta hyödynnettiin 51 miljoonan euron edestä (15 % kaikista sijoituksista), yhteensä 25 eri sijoituskohteeseen.

Alkuvaiheen sijoitusten kappalemääräinen osuus pysyi ennallaan, ollen 56 prosentin luokkaa kaikista sijoituksista (55 %, 2005). Kasvuvaiheen yritykset saivat 25 prosentin siivun kappalemääräisestä jakaumasta (29 %, 2005). Johdon yritysostot ja toissijainen rahoitus saivat järjestyksessä 10 % ja 6 % osuudet vuoden 2006 kappalemääräisestä jakaumasta.

Toimialajakauma

Euromääräisesti eniten venture capital -sijoituksia tehtiin lääketieteen alalle, yhteensä 55 miljoonan euron edestä (22 %). Seuraavaksi eniten venture capital - sijoituksia tehtiin valmistusteollisuuteen (37 miljoonaa euroa /15 %). Teolliset tuotteet ja palvelut saivat 23 miljoonaa euroa (9%) ja tietotekniikanala 22 miljoonaa euroa (9%).

Myös buyout -rahastot sijoittivat euromääräisesti eniten lääketieteen alalla toimiviin yrityksiin, jossa johdon yritysostoja tehtiin yhteensä 38 (37 %) miljoonan euron edestä. Vastaavasti teolliset tuotteet ja palvelut keräsivät johdon yritysostoissa mitattuna 26 (26 %) miljoonaa euroa ja kuluttajatuotteet 16 (15 %) miljoonaa euroa.

Kappalemääräisesti eniten venture capital -sijoituksia kohdistettiin tietotekniikan alalle, yhteensä 89 sijoitusta - lähes 22 % kaikista venture capital -sijoituksista (yht. 410 kpl). Seuraavaksi eniten sijoituksia keräsi lääketiede (57 kpl, 14 %), teolliset tuotteet ja palvelut (49 kpl, 12 %) ja elektroniikka (45 kpl, 11 %).

Kokonaisvaltaisesti teknologiateollisuuden pariin suunnattiin venture capital - sijoituksia 87 miljoonan euron edestä (35 % venture capital -sijoituksista, 97 miljoonaa euroa / 28 % ml. johdon yritysostot). Kappalemääräisesti venture capital -sijoituksia tehtiin teknologiayrityksiin 242 kappaletta (59 % venture capital -sijoituksista). Teknologiayritysten osuus kaikista kohdeyrityksistä vuonna 2006 oli 61 % (56 %).

Yritykset joiden voidaan katsoa toimivan sähköisen kaupankäynnin alalla, saivat sijoituksia yhteensä 16 miljoonan euron edestä (5 % kaikista sijoituksista). Johdon yritysostot mukaan luettuna sähköisen kaupankäynnin koko sijoitusaktiivisuudesta oli 7 prosenttiyksikköä.

Maantieteellinen jakauma

Tutkimuksen metodologian mukaan pääomasijoitusyhtiöiden ulkomaiset sijoitukset lasketaan mukaan tilastoihin vain, jos ne tehdään suoraan kotimaisesta yrityksestä, eikä ulkomaalaisen toimipisteen nimissä. Noin 31 prosenttia vuonna 2006 sijoitetusta pääomasta kanavoitiin ulkomaalaisiin yrityksiin suomalaisten pääomasijoitusrahastojen kautta (38 %, 2005).

Suomeen tehdyt sijoitukset kohdistuivat jälleen kerran Etelä-Suomen alueelle, jonne kanavoitiin noin 67 % (54 %) kotimaahan kohdistuneesta sijoitusvarallisuudesta. Länsi-Suomen alueella euroja kohdistettiin 20 prosentin edestä (26 %, 2005) ja Itä- ja Pohjois-Suomen alueella sijoitettiin seuraavassa järjestyksessä 4 % (2 %) ja 9 % (18 %). Myös sijoitusten välinen kappalemääräinen jakauma noudatti edellä kuvatun mukaista jakaumaa; Etelä-Suomi 54 % (44 %), Länsi-Suomi 25 % (36 %), Itä-Suomi 7 % (4 %) ja Pohjois-Suomi 14 % (16 %).

IRTAUTUMISET

Irtautumisten tilastointi seuraa suomalaisten pääomasijoittajien sijoitusportfolion kehitystä. Irtautumisten euromäärät ilmoitetaan hankintahintaan, eivätkä ne siitä syystä sisällä informaatiota realisoidun tuoton suhteen.

Irtautumisten määrä kasvoivat jälleen kerran uudelle ennätystasolle, tarkoittaen jo kolmatta perättäistä ennätysvuotta hankintahintaan suoritettujen irtautumisten arvossa mitattuna. Hankintahintaisia irtautumisia suoritettiin yhteensä 399 miljoonan euron edestä. Osittaisia tai täydellisiä irtautumisia tehtiin 271 (247) kappaletta. Yhteissijoituksista johtuen irtauduttujen yritysten kappalemäärä oli 160 (165).

Irtautumistavoista käytetyin oli jälleen teolliset yrityskaupat, joita hyödynnettiin yhteensä 139 miljoonan euron edestä (35 % kaikista irtautumisista). Vastaavasti lainapääoman takaisinmaksua hyödynnettiin 127 miljoonan euron arvosta. Myyntiä toiselle pääomasijoittajalle käytettiin 30 miljoonan euron edestä ja osakkeiden takaisinmyyntiä yrityksen toimivalle johdolle 20 miljoonan edestä.

Osittaiset ja täydet alaskirjaukset vastasivat 11 prosenttia (8 %) kaikkien irtautumisten hankintahintaisesta yhteissummasta, ollen 43 miljoonaa euroa (25 miljoonaa euroa, 2005).

HALLINNOITAVA PÄÄOMA

Suomalaisten pääomasijoittajien hallinnoiman pääoman yhteismäärä vuoden 2006 lopussa oli 3156 miljoonaa euroa. Tästä summasta 58 prosenttia oli jo sijoitettuna kohdeyrityksiin ja 42 prosenttia sitoutuneena pääomana, valmiina käytettäväksi joko ensi- tai jatkosijoituksia varten.

AKTIIVINEN SIJOITUSPORTFOLIO

Pääomasijoittajien aktiivinen sijoitusportfolio koostui vuoden 2006 lopussa 800 (745) yrityksestä. Portfolion hankintahintainen arvo oli 1 835 miljoonaa euroa.

Suurimmat toimialat pääomasijoittajien aktiivisessa portfoliossa ovat lääketieteelliset alat, joihin on yhteensä sitoutunut 250 miljoonaa euroa (13,6 % koko portfoliosta). Valmistusyritykset asettuvat toisella sijalle 227 miljoonalla eurollaan (12,4 %) ja kolmanneksi suurin toimiala löytyi teollisten tuotteiden ja palvelujen parista, 213 miljoonan euron osuudella (11,6 %).

KOHDEYRITYKSET

Suurin osa suomalaisten pääomasijoittajien portfoliosta koostuu pk-yrityksistä. Kohdeyrityksistä 49 prosenttia (48 %) työllistää maksimissaan 50 henkeä . Pääomasijoittajien kohdeyritysten keskimääräinen työntekijöiden määrä oli 88 henkilöä. Suurista buyout -sijoituksista johtuen, työllistämistilannetta kuvaa huomattavasti paremmin mediaani, 13 henkilöä.

Kohdeyrityksistä 29 prosentilla liikevaihto on maksimissaan miljoona euroa. Liikevaihdon mediaani on 1,46 miljoonaa euroa ja keskiarvo 18,45 miljoonaa euroa. Keskiarvoon vaikuttavat jälleen isot buyout -sijoitukset.

HALLINNOINTIYHTIÖT

Suomen pääomasijoitusala on kasvanut merkittävästi 1980-luvun lopulta lähtien. Vuoden 2006 lopussa varsinaisia jäseniä Suomen pääomasijoitusyhdistyksellä oli 41. Tätä nykyä Suomen pääomasijoitussektori työllistää noin 248 manageria ja 143 muuta toimihenkilöä. Vuoden 2006 lopussa jäsenyrityksillä oli hallinnoitavinaan yhteensä 73 pääomasijoitusrahastoa.


UUTISET

07.07.10
CapMan sijoittaa Bank Evropeiskijiin
Lue lisää

06.07.10
Tutor Invest: Casatino valmistautuu voimakkaaseen kasvuun pääomasijoittajan kanssa
Lue lisää

02.07.10
CapMan ostaa ruotsalaiset kylpyhuonekalustajat INR:n ja Aspenin
Lue lisää

01.07.10
CapMan Buyout IX -rahaston lopulliseksi kooksi 294,6 milj. euroa
Lue lisää

01.07.10
Veraventure sijoitti pienhiukkassuodattimeen
Lue lisää

TAPAHTUMAT

02.09.10
FVCA Golf 2010
Lue lisää

Login Synergia Foxy