Suomen pääomasijoitusyhdistys ry

Suomi  English  
 
 
» TILASTOJA » Tilastot 2004 »

PÄÄOMASIJOITUKSET KASVOIVAT SELKEÄSTI

Yli 41 miljoonalla eurolla (12,5 prosenttia) kasvaneet pääomasijoitukset jakautuivat eri kehitysvaiheiden kesken viime vuoden tapaan. Toisaalta sijoitusten toimialoittainen jakautuminen muuttui selkeästi edellisestä
vuodesta. Irtautumisissa oli havaittavissa positiivinen kehityssuunta, kun
alaskirjausten suhteellinen osuus väheni merkittävästi.

Suomalaisten pääomasijoittajien vuonna 2004 tekemät
sijoitukset olivat arvoltaan yhteensä 369 miljoonaa euroa (328 Meur, 2003).
Summa koostui 419 (431) sijoituksesta, joista suurin osa kohdistui Life
Sciences - sekä ICT -sektoreille. Rahamääräisesti tarkasteltuna valtaosa
sijoituksista jakautui lähes tasan neljän eri toimialan kesken: Life Sciences,
ICT, kemianteollisuus ja uudet materiaalit sekä teollisuustuotanto ja
-palvelut. Kohdeyritysten määrä pääomasijoittajien portfolioissa pysyi lähes
muuttumattomana ja oli vuoden lopussa 249 (250). Uusiin kohdeyrityksiin
sijoitettiin yhteensä 270 (226) miljoonalla eurolla, joka vastaa 73 % (69 %)
vuoden kaikista sijoituksista. Ensisijoituksia tehtiin yhteensä 161 (127)
kappaletta, mikä vastaa 38 % (29 %) osuutta kaikkien sijoitusten lukumäärästä.
Ensisijoitusten osuus oli selkeästi merkittävämpi, kuin edeltävinä vuosina,
jolloin osuus on ollut n. 30 % tasolla.

Hallinnoitavan pääoman määrässä ei merkittävää muutosta

Suomalaisten pääomasijoittajien hallinnoima pääoma oli
vuoden 2004 lopussa yhteensä 3129 (3166) miljoonaa euroa. Hallinnoitavasta
pääomasta oli sitoutuneena kohdeyrityksiin 57 (56) prosenttia ja loppuosa oli
käytettävissä uusiin sijoituksiin sekä jatkorahoituskierroksiin.

Johdon yritysostoihin jälleen lähes puolet sijoitetuista varoista

Johdon yritysostoihin sijoitettiin viime vuosien trendin
mukaan euromääräisesti eniten. Johdon yritysostot olivat viime vuonna arvoltaan
yhteensä 154 (139) miljoonaa euroa eli 42 % (43 %) kaikkien sijoitusten
euromäärästä. Alkuvaiheen yrityksiin tehdyt sijoitukset puolestaan kattoivat
lukumäärältään 20 % (21 %) kaikista pääomasijoituksista. Arvoltaan nämä olivat
75 (70) miljoonaa euroa, joista siemenvaiheessa oleviin yrityksiin sijoitettiin
13 (11) miljoonaa.

Sijoitusten painopiste lukumääräisesti tarkasteltuna ICT- ja
Life Sciences-sektoreilla, euromääräisesti myös kemianteollisuudessa

Toimialasektoreista eniten sijoituksia keräsi edellisvuoden
tapaan ICT, jonne tehtiin yhteensä 113 sijoitusta 56 miljoonan arvosta.
Euromääräisesti mitattuna ykkössijaa piti Life Sciences, jonne sijoitettiin
reilun 57 miljoonan euron edestä yhteensä 103 eri sijoituksella.
Euromääräisesti mitattuna lähes samalle tasolle kuin Life Sciences päätyi myös
kemianteollisuus ja uudet materiaalit (Chemicals & Materials), mutta
huomattavasti suuremmalla keskimääräisellä sijoituskoolla kuin muissa
sektoreissa.

Uuden pääoman kerääminen piristyi

Uutta pääomaa virtasi alalle selvästi edellistä vuotta
enemmän. Vuonna 2004 uutta pääomaa toimialalle tuli 309 (202) miljoonaa euroa,
josta pääomarahastoihin kerättiin 186 (114) miljoonaa euroa.

Uudella pääomalla tarkoitetaan pääomarahastoihin kerättävien
uusien varojen, rahastoihin uudelleen sijoitettavaksi palautuneiden tuottojen
sekä omasta taseestaan tai emoyhtiön taseesta tai hallinnoimista rahastoista
sijoituksia tekevän pääomasijoitusyhteisön tarkasteluperiodin sijoituksia
vastaavan arvon yhteismäärää.

Irtautumiset lievässä kasvussa

Irtautumisia toteutettiin vuonna 2004 yhteensä 218 (191)
kappaletta. Hankintahintaiselta arvoltaan nämä olivat yhteensä 262 (231)
miljoonaa euroa. Kolmasosa irtautumisista tapahtui yrityskauppojen kautta.
Listautumisen kautta tapahtuvia irtautumisia ei vuoden 2003 tapaan nähty
myöskään viime vuonna. Alaskirjauksia rekisteröitiin runsaan 29 (52) miljoonan
edestä, mikä merkitsee alaskirjausten suhteellisen osuuden kaikista
irtautumisista laskeneen vuoden 2003 22,5 prosentista 11,1 prosentin tasolle.

Tietoa tutkimuksesta

Tiedot perustuvat Suomen pääomasijoitusyhdistys ry:n toimialatutkimukseen. Tutkimuksessa ovat mukana Suomen pääomasijoitusyhdistys ry:n varsinaiset jäsenet, joita oli vuoden 2004 lopussa 44.

UUTISET

01.09.10
Korona Invest: Avire-Kuntoutus Oy jatkaa Kuntoutussäätiön toimintaa työikäisen väestön kuntoutuksessa ja työurien pidentämisessä
Lue lisää

31.08.10
Fennopharma sai sijoituksen Veraventurelta
Lue lisää

23.08.10
Inventure and Business Angels Invest 1,3 M in IPTune
Lue lisää

16.08.10
Veraventuren kautta bisnesenkelipääomaa alkaville yrityksille
Lue lisää

11.08.10
CapMan ja Langholm Capital myyvät Farmoksen KiiltoCleanille
Lue lisää

TAPAHTUMAT

09.09.10
MoneyTalks - Entrepreneur-to-Financier Pitching and Networking Event
Lue lisää

16.09.10
Private Equity -lounas
Lue lisää

21.10.10
Private Equity -lounas
Lue lisää

11.11.10
MoneyTalks Forum, Focusing on Mobility
Lue lisää

Login Synergia Foxy