Sijoitukset kehitysvaiheittain
Edellisvuoden suuntauksen mukaisesti vuonna 2003 tehtiin muutamia
suuria yritysostoihin suunnattuja sijoituksia. Johdon yritysostoihin
sijoitettiin kaikkiaan 136 miljoonaa euroa. Lisäksi uudelleenrahoitus
(54 M€) kasvoi edellisvuosiin verrattuna merkittävästi.
Aikaisen vaiheen yritykset saivat suhteellisesti lähes yhtä paljon
sijoituksia kuin edellisenä vuonna, poikkeuksena siemenvaiheen
sijoitukset, joiden osuus selvästi laski. Siemenvaiheen yritykset
saivat sijoituksia 11 miljoonalla eurolla, mikä on 3 % kaikista
sijoituksista (29 M€, 7%/ 2002). Siemen-, käynnistys- ja aikaisen
kasvuvaiheen yrityksen saivat yhteensä rahoitusta 6 miljoonalla
eurolla, mikä vastaa 21 prosentin osuutta kokonaissijoituksista. Nopean
kasvuvaiheen yritykset saivat sijoituksia yhteensä 60 miljoonalla
eurolla (18 %), mikä on yli puolet vähemmän kuin edellisvuonna, jolloin
sijoitettuun euromäärään tosin vaikuttivat muutamat suuret sijoitukset.
Lukumääräisesti tarkasteltuna 56 prosenttia sijoituksista tehtiin
kuitenkin siemen-, käynnistys- ja aikaisen kasvuvaiheen yrityksiin ja
lähes neljännes nopean kasvuvaiheen yrityksiin.
Sijoitukset toimialoittain
Sijoitusten euromääräinen toimialajakauma oli samankaltainen
kuin vuonna 2002. Pääomia sijoitettiin suurimmaksi osaksi
perinteisemmille toimialoille suurten buyout-sijoitusten myötä.
ICT-sektorin osuus oli kuitenkin 70 miljoonaa euroa, mikä vastaa 21
prosenttia sijoitetusta kokonaispääomasta. ICT-sektorin euromääräiset
sijoitukset kasvoivat edellisvuodesta 15 prosenttia. Life Sciences
-alojen osuus oli yhteensä 14 prosenttia sijoitetusta pääomasta.
Valtaosa Life Sciences -alan sijoituksista oli portfolioyritysten
jatkorahoituskierroksia.
Myös lukumääräisesti tarkasteltuna ICT -sektorin sijoitukset
kasvoivat hienokseltaan 143 sijoituksesta 148 sijoitukseen. Life
Sciences -sektorille sijoituksia tehtiin 87 kappaletta (86 kpl / 2002),
tuotantosektorille 137 kappaletta (162 kpl / 2002)ja palveluihin 42
kappaletta (53 kpl / 2002).
Uudet sijoitukset
Ensisijoitusten lukumäärästä reilu kolmannes tehtiin ICT
-sektorille. Huomattavaa on, että Life Sciences -sektorin osuus
ensisijoituksista oli vain muutama prosentti sijoitusten painottuessa
jatkorahoituskierroksiin. Ensisijoituksissa yritysostot ja
uudelleenrahoitukset olivat hallitsevia euromääräisesti (yhteensä 181
M€). Sijoitusten lukumäärän mukaan tarkasteltuna siemen-, käynnistys-
ja aikaisen vaiheen yritysten osuus oli kolmannes ja nopean
kasvuvaiheen yritysten osuus vajaa neljännes ensisijoitusten
kokonaislukumäärästä.
Irtautumiset
Vuoden 2003 aikana suomalaiset pääomasijoittajat irtautuivat
osittain tai täydellisesti 211 sijoituksesta, joiden hankintahintainen
arvo oli 231 miljoonaa euroa. Todellisten irtautumisten määrä oli
korkeampi kuin aikaisempina vuosina siitäkin huolimatta, että
irtautumisista 52 miljoonaa euroa koostui hankinta-arvon osittaisista
tai täydellisistä alaskirjauksista.Vuonna 2002 irtautumisia
toteutettiin 173 kappaletta 105 miljoonan euron arvosta.
Vuonna 2003 tyypillisin irtautumismuoto oli velkainstrumenttien
takaisinmaksu (78 M€). Vuoden aikana Suomen pääomasijoitusmarkkinoilla
ei irtauduttu yhdestäkään kohdeyrityksestä listautumisen kautta, mikä
on ollut tilanne myös edellisvuosina. Hankinta-arvon osittaisten ja
täydellisten alaskirjausten suhteelliset osuudet eivät nousseet vuoteen
2002 verrattuna, joskin euromääräisesti alaskirjaukset kasvoivat 38
miljoonasta eurosta.
Uusi pääoma
Uuden pääoman kerääminen pysyi alhaisella tasolla
huippuvuoden 2002 jälkeen. Vuonna 2003 uutta pääomaa toimialalle tuli
206 miljoonaa euroa, josta pääomarahastoihin kerättiin 117 miljoonaa
euroa. Vuonna 2002 uudet pääomat nousivat ennätysmäiselle tasolle 814
miljoonaan euroon. Koska edellisvuosina on kerätty useita uusia
rahastoja, ei vuoden 2003 notkahdus ole huolestuttava.
Pääomasijoitusmarkkinoilla heilahtelut vuositilastojen väleillä voivat
olla merkittäviäkin.
Hallinnoitava pääoma
Suomalaisten pääomasijoittajien hallinnoima pääoma oli vuoden
2003 lopussa yhteensä 3144 miljoonaa euroa, mikä on samalla tasolla
kuin vuosi aikaisemmin (3170 M€ / 2002). Hallinoitavasta pääomasta oli
sitoutuneena kohdeyrityksiin 57 prosenttia (49 % / 2002) ja loppuosa
oli käytettävissä uusiin sijoituksiin sekä jatkorahoituskierroksiin.
Tietoa tutkimuksesta
Tutkimuksessa kohderyhmänä
on Suomen pääomasijoitusyhdistys ry:n varsinaiset jäsenet, joista
tutkimus kohdistettiin 43 suoria pääomasijoituksia tekevälle taholle.
Vastausprosentti oli 88 prosenttia. Kaikki suurimmat
pääomasijoitusyhteisöt olivat mukana tutkimuksessa. Tutkimukseen ei
sisälly ulkomaisten pääomasijoittajien tekemät suorat sijoitukset
suomalaisiin kohdeyrityksiin. Myös ns. Corporate Venture Capital
-toimijoiden ja bisnesenkeleiden pääomasijoitukset on rajattu
tutkimuksen ulkopuolelle.
|