Suomen pääomasijoitusyhdistys ry

Suomi  English  
 
 
» TILASTOJA » Tilastot 2008 »

PÄÄOMASIJOITTAMINEN SUOMESSA 2008

  • Suomeen rekisteröidyt pääomasijoitusyhtiöt tekivät vuonna 2008 yhteensä 406 uutta sijoitusta, 265 eri kohdeyritykseen. Sijoitettu kokonaissumma laski viime vuodesta, ollen yhteensä 360 miljoonaa euroa.
  • Suomalaiset kohdeyritykset saivat pääomasijoituksia yhteensä 630 miljoonan euron edestä sekä suomalaisilta että ulkomaisilta pääomasijoittajilta.
  • Kappalemääräisesti mitattuna suomalaisten pääomasijoitusyhtiöiden tekemät sijoitukset painottuivat käynnistysvaiheen sijoituksiin (171 kpl, 48 milj. euroa), kun taas euromääräisesti mitattuna painotus oli buyout-sijoituksissa (63 kpl, 138 milj. euroa).
  • Suomalaiset pääomasijoitusyhtiöt toteuttivat osittaisia ja täydellisiä hankintahintaisia irtautumisia yhteensä 142 kappaletta, yhteensä 143 miljoonan euron arvosta.
  • Itsenäisiin pääomasijoitusrahastoihin kerättiin yhteensä 908 miljoonaa euroa.
  • Hallinnoitavien pääomien yhteismäärä vuoden 2008 lopussa oli yhteensä 5,3 miljardia euroa, josta 2,3 miljardia euroa oli jo sijoitettuna kohdeyrityksiin.

VARAINHANKINTA

Uusien varojen kerääminen on ensimmäinen vaihe vasta perustetun pääomarahaston elinkaarta, sisältäen rahastorakenteen muodostamisen ja uusien sijoittajien etsimisen.

Suomalaisten pääomasijoitusrahastojen varojen keruu on jatkunut korkealla tasolla jo usean vuoden ajan, ollen vuonna 2008 yhteensä 908 miljoonaa euroa. Tämä summa koostui itsenäisten pääomasijoitusrahastojen keräämistä varoista.

Tutkimuksen metodologian mukaisesti uusien varojen kerääminen on esitetty rahaston kotimarkkinoiden mukaan. Toisin sanoen, vaikka rahasto keskittyy sijoituksissaan ulkomaisiin yrityksiin, sen varainkeruu lasketaan kotimaan tilastoihin.

SIJOITUKSET

Sijoitustietoja tarkastellaan sekä toimiala- että markkinanäkökulmasta. Toimialanäkökulma (industry statistics) käsittää suomalaisten pääomasijoitusyhtiöiden tekemät sijoitukset sekä suomalaisiin että ulkomaisiin kohteisiin. Markkinanäkökulma (market statistics) tarkastelee suomalaisten kohdeyritysten saamia sijoituksia sekä suomalaisilta että ulkomaisilta toimijoilta.

Vuonna 2008 suomalaiset pääomasijoitusyhtiöt tekivät uusia sijoituksia 360 miljoonan euron arvosta (877 miljoonaa euroa, 2007). Kappalemääräisesti tarkasteltuna sijoitukset laskivat vain vähän edellisestä vuodesta: uusia sijoituksia tehtiin 406 kappaletta (468, 2007). Uutta pääomaa suomalaisilta yhtiöiltä saaneiden kohdeyritysten lukumäärä vuonna 2008 oli 265 (291, 2007).

Yksityiset pääomasijoitusrahastot ja suoraan taseestaan sijoituksia tekevät pääomasijoittajat edustivat noin 94 prosentin osuutta koko viime vuoden sijoitusvolyymistä sijoittaen yhteensä 337 miljoonaa euroa, 385 eri transaktiossa. Totuttuun tapaan julkisten toimijoiden euromääräinen osuus pysyi suhteellisen alhaisena (6 %). Samaten alhaisena pysyi myös julkisten toimijoiden kappalemääräinen osuus kokonaissijoituksista (5 %).

Vuonna 2008 suomalaisten pääomasijoitusyhtiöiden tekemistä sijoituksista venture capital -sijoitusten osuus oli 33 prosenttia (117 miljoonaa euroa), kasvuvaiheen - sijoitusten 19 prosenttia (70 miljoonaa euroa) ja buyout -sijoitusten osuus 38 prosenttia (138 miljoonaa euroa). Muiden sijoitusten osuus oli 10 prosenttia (35 miljoonaa euroa). Kappalemääräisesti venture capital - sijoitusten osuus oli huomattavasti suurin 313 kappaletta, kasvuvaiheen - sijoituksia tehtiin 15 ja buyout -sijoituksia 63 kappaletta. Muita sijoituksia tehtiin 15 kappaletta. Verrattaessa vuoden 2008 sijoitusten kehitystä edellisiin vuosiin, on otettava huomioon kehitysvaiheiden uusi jaottelu (ks. Metodologia). Esimerkiksi edellisten vuosien kasvuvaiheesta (expansion) on irtautunut omaksi sijoitusvaiheekseen myöhempi venture kasvuvaiheen (growth) pysyessä edelleen yrityksien kehitysvaiheena.

Vuonna 2008 suomalaiset kohdeyritykset saivat pääomasijoituksia yhteensä 630 miljoonan euron edestä ottaen huomioon sekä suomeen rekisteröityjen että ulkomaisten pääomasijoittajien tekemät sijoitukset. Kappalemääräisesti 268 suomalaista kohdeyritystä sai yhteensä 438 kappaletta pääomasijoituksia sekä suomalaisilta että ulkomaisilta toimijoilta. Venture capital - sijoituksia suomalaisiin kohdeyrityksiin tehtiin 136 miljoonan euron edestä (320 kappaletta), kasvuvaiheen sijoituksia 242 miljoonalla eurolla (35 kappaletta) sekä buyout - sijoituksia 233 miljoonalla eurolla (70 kappaletta).

Ensi- ja jatkosijoitukset

Ensisijoitus määritellään sijoittavan rahaston näkökulmasta. Ensisijoitus on rahaston ensimmäinen sijoitus kohdeyritykseen. Rahaston ensimmäisen sijoituksen jälkeen seuraavat sijoitukset samaan kohdeyritykseen luokitellaan jatkosijoituksiksi. Rahaston ensisijoitus kohdeyritykseen ei välttämättä ole kohdeyrityksen ensimmäinen saatu pääomasijoitus.

Vuonna 2008 suomalaiset pääomasijoitusyhtiöt tekivät ensisijoituksia yhteensä 106 miljoonan euron edestä. Kappalemääräisesti ensisijoituksia tehtiin 109. Euromääräisesti jatkosijoituksia tehtiin 52 miljoonan euron arvosta, määrältään 104 kappaletta. Ensi- ja jatkosijoitusten tarkastelussa ja niiden vertailussa edellisiin vuosiin on otettava huomioon sijoitukset, joita ei toimialatutkimuksessa kategorisoitu kumpaankaan luokkaan. Niitä tehtiin yhteensä 202 miljoonan euron edestä, määrältään 193 kappaletta.

Kehitysvaihejakauma

Venture - sijoitukset voidaan jakaa kolmeen osaan. Kun kyseessä on suomalaisten pääomasijoitusyhtiöiden tekemät sijoitukset, eniten pääomasijoituksia tehtiin myöhempi venture - vaiheen yrityksiin. Tätä kehitysvaihetta rahoitettiin 58 miljoonan euron arvosta ja investointeja tehtiin yhteensä 52 kappaletta (42 kohdeyritykseen). Käynnistysvaiheen sijoituksia toteutettiin 48 miljoonalla eurolla ja investointeja tehtiin yhteensä 171 kappaletta (104 kohdeyritykseen). Siemenvaiheen - yritykset saivat pääomarahaa 11 miljoonaa euroa, yhteensä 90 investointia (66 kohdeyritykseen).

Kappalemääräisesti huomattavasti eniten venture - sijoituksia saivat käynnistysvaiheen - yritykset (171 kappaletta). Edellisenä vuonna 2007 käynnistysvaiheen - yritykset saivat kappalemääräisesti vain toiseksi eniten sijoituksia (94 kappaletta), siemenvaiheen saadessa sijoituksia eniten (124 kappaletta).

Suomalaiset pääomasijoitusyhtiöt tekivät kasvuvaiheen sijoituksia 70 miljoonalla eurolla 12 kohdeyritykseen, yhteensä 15 kappaletta. Buyout -sijoituksia toteutettiin 138 miljoonalla eurolla 50 kohdeyritykseen, yhteensä 63 kappaletta. Tervehdyttämisvaiheen sijoituksia tehtiin 19 miljoonalla eurolla kuuteen kohdeyritykseen, yhteensä seitsemän kappaletta. Jälkirahoitusta hyödynnettiin 16 miljoonaa euroa kuuteen kohdeyritykseen, yhteensä kahdeksalla investointikerralla.

Vuoden 2008 eri kehitysvaiheisiin kohdistuneiden suomalaisten pääomasijoitusyhtiöiden tekemien sijoitusten vertailu edellisiin vuosiin vaatii tarkkaavaisuutta, koska kehitysvaiheet ovat hiukan muuttuneet aikaisemmista vuosista (ks. Metodologia). Aikaisempien vuosien kasvuvaihe (expansion) on jakautunut kahteen eri vaiheeseen: myöhempi venture sekä kasvuvaihe.

Suomalaisiin kohdeyrityksiin sekä kotimaisilta että ulkomaisilta pääomasijoitusyhtiöiltä eniten pääomarahaa venture - sijoituksista saivat käynnistysvaiheen - yritykset (63 miljoonaa euroa, 173 kappaletta), toiseksi eniten myöhempi venture - vaiheen yritykset (62 miljoonaa euroa, 58 kappaletta) ja kolmanneksi eniten siemenvaiheen - yritykset (11 miljoonaa euroa, 89 kappaletta). Kokonaisuudessaan venture - sijoituksia suomalaisiin kohdeyrityksiin tehtiin 136 miljoonan euron edestä, 320 kappaletta.

Kasvuvaiheen - sijoituksia tehtiin suomalaisiin kohdeyrityksiin 242 miljoonan euron arvosta (35 kappaletta), buyout - sijoituksia 233 miljoonan euron arvosta (70 kappaletta) ja muita sijoituksia 19 miljoonan euron arvosta (13 kappaletta).

Toimialajakauma

Euromääräisesti eniten suomalaiset pääomasijoitusyhtiöt tekivät sijoituksia liiketoiminta- ja teolliset tuotteet -alalle, yhteensä 116 miljoonan euron edestä (97 yksittäistä sijoitusta). Seuraavaksi eniten sijoituksia tehtiin tietokoneet ja kuluttajaelektroniikka -alalle (49 miljoonaa euroa, 120 sijoitusta) ja kolmanneksi eniten Life sciences - alalle (39 miljoonaa euroa, 69 yksittäistä sijoitusta). Tämän jälkeen tulivat tietoliikennetekniikka (34 miljoonaa euroa, 25 sijoitusta) ja kulutustuotteet ja vähittäismyynti (28 miljoonaa euroa, 15 sijoitusta).

Suurin osa sekä ulkomaisten että kotimaisten pääomasijoitusyhtiöiden suomalaisiin kohdeyrityksiin sijoittamista varoista kohdentui myös liiketoiminta- ja teolliset tuotteet - alalle (184 miljoonaa euroa, 97 sijoitusta). Liiketoiminta- ja teolliset palvelut - ala oli toiseksi suosituin suomalainen sijoituskohde (115 miljoonaa euroa, 24 sijoitusta). Life sciences - ala oli kolmanneksi suurin (86 miljoonaa euroa, 69 sijoitusta).

Euromääräisesti eniten suomalaisten sekä ulkomaisten pääomasijoitusyhtiöiden suomalaisiin kohdeyrityksiin tekemiä venture - sijoituksia tehtiin tietokone ja kuluttajaelektroniikka - alalle (50 miljoonalla eurolla, 124 sijoitusta). Buyout - sijoituksia tehtiin eniten liiketoiminta- ja teolliset tuotteet - alalle (160 miljoonalla eurolla, 42 sijoitusta).

Maantieteellinen jakauma

Tutkimuksen metodologian mukaisesti suomalaisten pääomasijoitusyhtiöiden ulkomaiset sijoitukset lasketaan mukaan tilastoihin vain, jos ne tehdään suoraan kotimaisesta pääomarahastoja hallinnoivasta yrityksestä, eikä ulkomaalaisen toimipisteen nimissä. Noin 16 prosenttia vuonna 2008 Suomesta käsin sijoitetusta pääomasta kanavoitiin ulkomaalaisiin yrityksiin suomalaisten pääomarahastojen kautta, määrän kasvaessa vuoden 2007 12 prosentista.

Suomalaisten pääomasijoitusyhtiöiden tekemät investoinnit kohdistuivat suurimmaksi osaksi kotimaisiin yrityksiin (84 %). Muihin Euroopan maihin sijoitettiin 13 prosenttia kokonaisinvestoinneista ja Euroopan maiden ulkopuolelle 3 prosenttia kokonaisinvestoinneista.

IRTAUTUMISET

Irtautumisten tilastointi seuraa suomalaisten pääomasijoittajien sijoitusportfolion kehitystä. Irtautumisten euromäärät ilmoitetaan hankintahintaan, eivätkä ne siitä syystä sisällä informaatiota realisoidun tuoton suhteen.

Vuonna 2008 suomalaiset pääomasijoitusyhtiöt toteuttivat hankintahintaisia irtautumisia 143 miljoonan euron arvosta (648 miljoonaa euroa, 2007). Osittaisia tai täydellisiä irtautumisia tehtiin 142 kappaletta (301, 2007).

Irtautumistavoista yleisin oli teolliset yrityskaupat, joita hyödynnettiin yhteensä 72 miljoonan euron edestä (51 % kaikista irtautumisista). Osakemyyntiä julkisilla markkinoilla toteutettiin yhteensä 21 miljoonan euron edestä (15 % kaikista irtautumisista).

Osittaiset ja täydelliset alaskirjaukset vastasivat 10 prosenttia (7 %, 2007) kaikkien investointien yhteissumasta ja niitä toteutettiin 15 miljoonan euron arvosta (45 miljoonaa euroa, 2007).

Sekä suomalaisten että ulkomaisten pääomasijoitusyhtiöiden tekemiä hankintahintaisia irtautumisia suomalaisista yrityksistä toteutettiin 340 miljoonan euron arvosta (153 kappaletta). Osittaisia tai täydellisiä irtautumisia tehtiin 8 miljoonan euron arvosta (12 kappaletta).

HALLINNOITAVA PÄÄOMA JA AKTIIVINEN SIJOITUSPORTFOLIO

Suomalaisten pääomasijoittajien hallinnoiman pääoman yhteismäärä vuoden 2008 lopussa oli 5,3 miljardia euroa, josta 2,3 miljardia euroa oli jo sijoitettu kohdeyrityksiin. Aktiivisen sijoitusportfolion osuus pääomasijoittajien hallinnoimasta pääomasta pysyi samalla tasolla edelliseen vuoteen verrattuna.

UUTISET

01.09.10
Korona Invest: Avire-Kuntoutus Oy jatkaa Kuntoutussäätiön toimintaa työikäisen väestön kuntoutuksessa ja työurien pidentämisessä
Lue lisää

31.08.10
Fennopharma sai sijoituksen Veraventurelta
Lue lisää

23.08.10
Inventure and Business Angels Invest 1,3 M in IPTune
Lue lisää

16.08.10
Veraventuren kautta bisnesenkelipääomaa alkaville yrityksille
Lue lisää

11.08.10
CapMan ja Langholm Capital myyvät Farmoksen KiiltoCleanille
Lue lisää

TAPAHTUMAT

09.09.10
MoneyTalks - Entrepreneur-to-Financier Pitching and Networking Event
Lue lisää

16.09.10
Private Equity -lounas
Lue lisää

21.10.10
Private Equity -lounas
Lue lisää

11.11.10
MoneyTalks Forum, Focusing on Mobility
Lue lisää

Login Synergia Foxy