FVCA blogi

21.12.2015 14.42

Kasvavaa kakkua on helpompi ja mukavampi jakaa, osa 2/2

Tuomas Lang
Tuomas Lang
Hallituksen pj.
Suomen pääomasijoitusyhdistys ry

Suomella olisi periaatteessa vähintään yhtä hyvät edellytykset menestyä kv. kilpailussa kuin esimerkiksi paljon ulkomaisia investointeja keräävällä Irlannilla: täällä on verrattain stabiilit olosuhteet, vähän korruptiota, ahkeraa ja koulutettua työväkeä. Miksi sitten emme saa tätä konetta käynnistymään? Miksi taannumme ja miksi jaettavaa on yhä vähemmän? Miksi keskitymme vain pienenevän kakun jakamiseen ja turhanpäiväiseen kinasteluun siitä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä? Tyydymme pelaamaan nollasummapeliä, joka sekin on itse asiassa harhaa, koska yhteinen kakkumme on supistunut jo useita vuosia peräkkäin. Meillä ei todellakaan olisi varaa tähän. Eikö olisi jo korkea aika muuttaa kurssia?

Nyt tarvittaisiin kansallinen strategia: Miten yhteinen BKT-kakku saadaan taas kasvamaan? Ei se niin kauhean vaikeata ole. Irlantilaiset serkkumme ovat sen jo keksineet. Mitä me vielä odotamme? Jos yhtään pidämme itseämme fiksuna porukkana, lopetetaan tämä keskinäinen sekoilu ja uhoilu sekä ruvetaan leipomaan Suomen kansantaloudesta kunnon kakkua. Sellaista, josta riittää jaettavaksi tulevillekin sukupolville.

Nyt lukija varmasti viimeistään odottaa tiukkaa listaa siitä, miten asiat saataisiin kuntoon. Ongelma vaan on se, että ei ole olemassa mitään yhtä "hokkupokkus temppua", jolla homma fiksattaisiin äkkiä kuntoon. Ei ole enää D-vitamiinia, jolla nämä ongelmat ennen vanhaan hoidettiin kertarysäyksellä kuntoon, tosin aika pahoilla lieveilmiöillä. Nyt tarvitaan iso asennemuutos ja yhteinen tahtotila, että kurssia käännetään. Kansallinen kilpailu- ja selviytymisstrategia. Se ei tapahdu helpolla vaan vaatii todella paljon duunia, uhrauksia ja yhteiseen maaliin pelaamista. Hyviä esimerkkejä, miten se tehdään löytyy ihan läheltä. Sanoisin kuin se ruotsalainen jääkiekkocoach Curre aikoinaan v. 1995, että "lite bättre" vähän joka puolella. Asenne sen jälkeen ratkaisee! 

Pääomasijoittajien piirissä yksi keskeinen opinkappale on, että on parempi omistaa hieman pienempi osa kasvavasta yrityksestä kuin vaikkapa taantuva yritys kokonaan: "Vähemmän on silloin enemmän". Paljon tärkeämpää on se, että kohdeyhtiöissä vaikuttavilla henkilöillä, niin johdolla kuin työntekijöillä, on kaikilla sukset samaan suuntaan eli kannustimet kohdallaan. Silloin, jos ja kun, yrityksen kakku (=tulos) saadaan kasvamaan, kaikki hyötyvät myönteisestä kehityksestä. Kyse on keskinäisestä sopimisesta ja luottamuksesta. Samaa periaatetta voitaisiin alkaa soveltaa monessa muussakin asiassa. Luovutaan kollektiivisesti viimeisten vuosien aikana saavutetuista eduista, joihin meillä ei itse asiassa ole varaa enää lainkaan. Palataan tässä suhteessa vaikkapa vuoteen 2007 ja aloitetaan siitä pisteestä yhteisen kakun kasvattaminen uudelleen entistä vahvempana ja yhtenäisempänä.

Lue myös: Kasvavaa kakkua on helpompi ja mukavampi jakaa, osa 1/2


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi


Nimi
Otsikko
Kommentti *
Älä täytä
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
Ei kommentteja