Tiedotteet

Muiden tiedotteet

15.6.2012 10.54

Korona Investin Palvelurahastolle 75 % päivähoitoa ja iltapäiväkerhotoimintaa tarjoavasta Kissankulman Muksut Oy:stä

Yhtiön tavoitteena on laajentua uusille paikkakunnille perustamalla uusia päiväkoteja tai ostamalla toiminnassa olevia päiväkotiyhtiöitä. Kissankulman muksut Oy:n tavoitteena on saavuttaa asema kahden suurimman päivähoitoa ja kerhotoimintaa tuottavan yrityksen joukossa.

Yhtiön liiketoiminta aloitettiin vuonna 1998 toiminimellä Päivi Merkkiniemi, kun ensimmäinen iltapäiväkerho perustettiin Espoon Latokaskeen. Vuonna 2003 perustettiin Kissankulman muksut Oy. Nyt yhtiö on vakiinnuttanut asemansa yhtenä toimialan laadukkaimmista toimijoista. Yhtiön liikevaihto on 1,2 milj. euroa ja se työllistää 60 henkilöä.

Yhden uuden päivähoitopaikan perustamisen on arvioitu maksavan noin 50.000 euroa kaupungin omana tuotantona, kun taas starttirahan tuella perustettu yksityinen päivähoitopaikka maksaa kaupungille 3.000 euroa. Yhden lapsen päivähoitokustannus kaupungin omana tuotantona on noin 10.000 euroa vuodessa, kun taas vastaavasti yksityisenhoidon tuella tuetun palvelun kustannus on hieman alle 6.000 euroa vuodessa. Tästä syystä useat kunnat ovat tehneet päätöksen yksityisen päivähoidon tuesta, joka on kasvattanut yksityisen päivähoidon kysyntää nopeasti.

”Sijoitus Kissankulman muksuihin antaa Palvelurahastolle mahdollisuuden olla mukana tarjoamassa sekä lapsiperheille että kunnille turvallisen ja inspiroivan palveluketjun varhaislapsuudesta ensimmäisiin kouluvuosiin. Kissankulman muksujen liiketoimintaa on harjoitettu pitkäjänteisesti, perhe- ja asiakaslähtöisellä palvelumallilla”, toteaa Korona Investin sijoitusjohtaja Mammu Kaario.

”Palvelurahaston mukaantulo antaa meille mahdollisuuden laajentaa toimintaamme myös muihin kasvukeskuksiin sekä samalla se tuo meille tarvitsemaamme uudenlaista osaamista liiketoimintamalleihin”, toteaa toimitusjohtaja Päivi Merkkiniemi

Kissankulman muksut Oy

Kissankulman muksut Oy tarjoaa perusopetuslain mukaista perusopetuksen iltapäivätoimintaa, päivähoitolain mukaista esiopetukseen liittyvää päivähoitoa ja kielikylpypäivähoitoa. www.kissankulmanmuksut.fi


Palvelurahasto I Ky

Palvelurahasto on palveluyritysten rahoittamiseen erikoistunut vastuullisesti toimiva pääomasijoitusrahasto. Rahasto tekee sijoituksia palveluyrityksiin, joilla on näyttöä osaamisesta ja mahdollisuus kannattavaan kasvuun. Sijoituskohteiksi etsitään yksityisen, julkisen ja kolmannen sektorin yrityksiä, jotka tarvitsevat sekä pääomaa että liikkeenjohdon osaamista kasvupotentiaalin hyödyntämiseen.


Korona Invest Oy

Korona Invest on yrittäjävetoinen pääomasijoitusrahastojen hallinnointiyhtiö, joka on erikoistunut nopeasti kasvavien palveluyritysten rahoittamiseen. Yhtiö hallinnoi 73 milj. euron pääomia. www.koronainvest.fi


Lisätietoa


Korona Invest Oy

sijoitusjohtaja Mammu Kaario, puh. 050 523 5843

mammu.kaario(a)koronainvest.fi


Kissankulman Muksut Oy

toimitusjohtaja Päivi Merkkiniemi, puh 0400 505 854

paivi.merkkiniemi(a)kissankulmanmuksut.fi



Palaa otsikoihin