Uutisia pääomasijoitustoimialalta

19.12.2016 13.50

Visedo tähtää johtavaksi valmistajaksi älykkäissä sähköisissä voimalinjalinjajärjestelmissä maailmanlaajuisesti

Visedo sai joululahjan muutaman päivän etuajassa ja Visedo keräsi 20 MEUR rahoituksen, mikä on yksi vuoden suurimmista rahoituskierroksista cleantech-sektorilla

Sähköisiin voimalinjoihin ja komponentteihin erikoistunut Visedo on kerännyt 20 miljoonan euron rahoituspaketin, joka koostuu 13,5 miljoonan euron päämaomasijoituksesta sekä 5 miljoonan euron ESIR lainasta* ja 1,5 miljoonaa muista rahoituslähteistä.

Pääomasijoituskierrosta johti Emerald Technology Ventures, jonka lisäksi rahoitukseen osallistuivat Ilmarinen, Lähitapiola, Suffice International, Sinituote, Suomen Teollisuussijoitus, VNT Management, Green Campus Innovations ja yhtiön työntekijät.

Visedo valmistaa korkean tehokkuuden voimalinjajärjestelmiä kaupallisiin ajoneuvoihin, raskaan kaluston työkoneisiin ja laivateollisuuteen. Markkinan ennustetaan kasvavan vauhdilla noin 11 miljardiin euroon vuoteen 2020 mennessä, jos mukaan otetaan myös muut sähköiset ajoneuvot kokonaismarkkina on 50 miljardia euroa. Yhtiön kompaktit ja vahvat komponentit, joita ohjataan älykkäällä omalla ohjelmistolla, tarjoavat täyden voimalinjaratkaisun asiakkaalle.

Toimitusjohtaja Kimmo Rauma kommentoi ”Olemme todella ylpeitä saadessamme houkuteltua näin kokeneita sijoittajia mukaan. Yhtiö on kasvanut 100% vuosivauhtia ja uuden rahoituksen turvin tulemme kehittämään merkittävästi myyntiä ja markkinointia sekä kasvattamaan liiketoimintamme uudelle tasolle Euroopassa ja Aasiassa. Olemme rekrytoineet ja tulemme rekrytoimaan yhtiöön useita uusia avainhenkilöitä.”

Visedon pitkäaikainen sijoittaja Sinituote Oy nousee Visedon suurimmaksi osakkeiden omistajaksi uudella rahoituskierroksella. Sinituote on tunnettu menestyksekäs suomalainen perheyritys, joka on yksi harvoista yrityksistä mikä tukee myös pieniä kasvavia suomalaisyrityksiä sekä taloudellisesti että osaamisellaan ja näkemyksellään liiketoiminnan kehittämisessä.

Uusista sijoittajista erityisesti Emerald Technology Ventures tuo asiantuntijuutta ja arvokkaita verkostoja, joita yritys tarvitsee kasvuun ja suurien kansainvälisten kilpailijoiden haastamiseen. Emerald Technology Venturesin partneri Charles Vaslet vahvistaa jatkossa Visedon hallitusta. ”Sähköistämisen tuoma suurempi koneen suorituskyky yhdistettynä merkittäviin polttoainesäästöihin, melutason laskuun ja alhaisempiin päästöihin ovat kaikki tekijöitä, jotka merkitsevät paljon teollisille asiakkaille ja alkuperäisille laitevalmistajille (OEM)”, Charles Vaslet toteaa. ”Visedo on tässä liiketoiminnassa voittaja ylivoimaisen voimalinjojen suunnittelunsa ja erilaisen liiketoimintamallinsa ansiosta. Lisäksi Visedo tarjoaa kaiken tämän pienemmillä kustannuksilla.”

Rahoituskierros on yksi Suomen ja cleantech-sektorin suurimmista vuonna 2016

” Vuonna 2015 yhteensä 172 suomalaista cleantech ja energia-ja ympäristöalan yhtiöitä sai venture capital –pääomasijoituksen. Niiden arvo oli yhteensä 122 miljoonaa euroa. Visedon rahoituskierros on upea osoitus siitä, että yhteissijoittamisella rahoituskierrosten kokoa voidaan kasvattaa ennätyslukemiin. Erityisen hienoa on, että myös Ilmarinen ja Lähitapiola lähtivät sijoittajina mukaan tukemaan Visedon kasvua. Tämä on hyvä merkki suomalaisille kasvuyrityksille ja koko clean-tech alalle”, kommentoi toimitusjohtaja Pia Santavirta Suomen pääomasijoitusyhdistyksestä.

Tällä hetkellä Visedo operoi Suomessa ja Hollannissa, asiakkaita on 19 maassa ympäri maailmaa. Yrityksen tuotanto ja pääkonttori sijaitsevat Lappeenrannassa ja tytäryhtiö Hollannissa. Markkinoista voimakkaimmin kasvaa Aasia ja seuraava askel onkin avata uusi toimisto Hong Kong:ssa.

”Lisäarvomme asiakkaalle on enemmän kuin vain teknologinen etu – tarjoamme parhaan näkemyksen koko sähköiselle järjestelmälle. Tiedämme, että järjestelmämme on maailman paras ja tällä lisärahoituksella varmistamme, että meidät tunnetaan jatkossa globaalisti”, sanoo Kimmo Rauma.


Lisätiedot:

Kimmo Rauma, toimitusjohtaja, Visedo Oy 

Puh +358 50 340 0935

Kimmo.rauma@visedo.com

http://www.visedo.com/


Tuomo Rönkkö, hallituksen puheenjohtaja, Visedo Oy 

Puh. +358 50 387 6120

Charles Vaslet, Partneri, Emerald Technology Ventures


Tel +41 44 269 61 26

charles.vaslet@emerald-ventures.com

http://www.emerald-ventures.com/


Suomalainen cleantech yritys Visedo on perustettu vuonna 2009, erikoistuen sähköisiin voimalinjoihin ja komponentteihin raskaan kaluston työkoneille, kaupallisille ajoneuvoille ja laivateollisuuteen. Yrityksen voimalinjat soveltuvat hybridi ja sähköisiin järjestelmiin, jotka toimivat 30 -2 000 kW tehoalueella. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Lappeenrannassa, Suomessa ja yrityksellä on tytäryhtiö Hollannissa. Visedolla on laaja kansainvälinen asiakaskanta ja 90% myynnistä tulee viennistä Eurooppaan ja Aasiaan.

Emerald Technology Ventures on maailmanlaajuisesti tunnettu sijoitusyritys energian, veden, kehittyneiden materiaalien ja teollisen IT:n aloilla. Yritys on perustettu vuonna 2000, ja se on kerännyt neljä Venture Capital -rahastoa, toimeenpannut miltei 60 pääomasijoitusta, ollut luotettu partneri lukemattomille monikansallisille yrityksille niiden avoimen innovaation hankkeissa ja johtanut kolmea teknologiasijoitusohjelmaa kolmansille osapuolille. Emerald on hallinnut 660 miljoonan dollarin edestä pääomaa Zürichin, Sveitsin ja Kanadan Toronton toimistoistaan käsin tähän päivään mennessä.

*pankin lopullinen vahvistus 23.12.2016


Palaa otsikoihin