Blogi

FVCA blogi

4.7.2011

Kulmakerrointa kasvuun / Lasse Männistö

Vuonna 2008 tutkin FVCA:lle tekemässäni rahoituksen alan gradutyössä pääomasijoitusten ja kasvun yhteyttä. Ensimmäisiin alan Suomessa tehtyihin akateemisiin tutkimuksiin lukeutuva työ osoitti selvästi, että pääomasijoituksen saaneet yritykset kasvoivat verrokkejaan nopeammin. Yksityiset sijoitukset siis loivat kasvua ja hyvinvointia.

Sittemmin pyrin kevään eduskuntavaaleissa Arkadianmäelle hoitamaan yhteisiä asioitamme ja minut onnekseni valittiin. Gradutyön opit eivät ole suinkaan unohtuneet ja ne olivat mielessäni myös viimeisen kuukauden aikana hallitusneuvotteluita käydessämme.

Hallituksen muodostaminen ei ollut vaalituloksen pohjalta helppoa. Työssä kuitenkin onnistuttiin, yhden ylimääräisen kierroksen jälkeen. Kokoomus lähti tavoittelemaan neuvotteluilta edellytyksiä kasvulle, yrittäjyydelle ja työnteolle. Väitän, että työssä onnistuttiin, vaikka lukuisia kompromisseja ja joustoa tarvittiinkin jokaiselta.

Hallitusohjelmasta on luettavissa vahva tahtotila kansainvälistymiselle, kilpailukyvyn parantamiselle sekä kasvuyrittäjyyden ja uusien työpaikkojen luomiselle. Konkreettisina tätä tukevina toimenpiteinä mainitaan esimerkiksi yhteisöverokannan lasku, energiaintensiivisen teollisuuden energiaveroleikkuri sekä selvitys t&k-verovähennyksen käyttöönotosta. On myös tärkeää, ettei työn verotus tulevalla hallituskaudella nouse vaan laskusuunta jatkuu.

Hallitusohjelma linjaa myös lukuisia pääomamarkkinoiden kehittymistä tukevia tavoitteita alkaen alan kehitykseen tähtäävien pääomamarkkinastrategian ja pääomasijoitusohjelman laatimisesta. Myös julkisten yritystukien verkkoa halutaan uudistaa vaikuttavammaksi ja kasvua sekä riskinottoa tukevaksi.

Toki tehtävää riittää myös hallitusohjelman keinovalikoiman ulkopuolella ja Suomen tulee kyetä reagoimaan toimintaympäristömme muutoksiin. Hallitusohjelma antaa kuitenkin vahvan selkänojan kasvua ja hyvinvointia tukeville päätöksille tulevina vuosina. Taannoisten tutkimustulosten hengessä.

Lasse Männistö

Lasse Männistö
Kansanedustaja, Kok.        


Palaa otsikoihin | 1 Kommentti | Kommentoi

12.9.2011 14.15
Tomi
Steve Blank
Olin kuuntelemassa sinua viime viikolla FVCA:n paneelissa Blankin vierailun yhteydessä. Nyt täytyy saada kuntoon loputkin esteet kasvuyrittäjyyden edestä ja mm. verotusta on pohdittava. Toivottavasti businessenkeliasia etenee vihdoin. Hienoa, että päättäjistä löytyy kasvuryittäjyyden ymmärystä!