M-Brain - Informed Leadership

M-Brain

Tutkimushankkeesta merkittävä kansainvälinen yritys

Marjukka Nyberg
Perustaja ja hallituksen jäsen, M-Brain
Petri Laine
Johtaja, Finnveran pääomasijoitukset, M-Brainin hallituksen jäsen

Vahva henkilökohtainen osaaminen yrityksen perustamisen taustalla

"Tärkeitä ovat olleet sellaiset hetket ja oivallukset, kun huomaa, että tästä tulee joku bisnes. Aluksi ajattelin, että tässä tehdään vain aivotyötä ja tutkimustyötä, ja olkoon sitten M-Brain tämän firman nimi. Siitä se lähti", kertoo Marjukka Nyberg perustamansa yrityksen, M-Brainin, nimen alkuperästä. Marjukka ja hänen miehensä Kim Nyberg myivät vuonna 1975 perustamansa, sillä hetkellä Suomen suurimman viestintätoimiston, Externin, Hill+Knowltonille vuonna 1989. Yrityskaupan jälkeen he työskentelivät Hill+Knowltonin Pohjoismaiden sekä Saksan toimistojen johdossa. Vuonna 1997 Marjukka jätti yhtiön tehdäkseen väitöskirjan yrityksen maineen johtamisen ja taloudellisen menestyksen välisestä suhteesta. Tutkimuksen metodologia vaati mediadataa yhtiöistä ja perinteisten lehtileikkeiden lisäksi sähköinen uutisointi, joka alkoi yleistyä Suomessa, täytyi saada tallennettua. Tarpeeseen löydettiin IT-ekspertti, joka teki ensimmäisen version M-Brainin omasta medianäkyvyyshakukoneesta. Marjukka näki bisnesmahdollisuuden yritysten tarpeessa seurata omaa julkisuuskuvaansa ja M-Brainille alkoikin syntyä myyntiä niin hyvin, että väitöskirja sai jäädä taka-alalle.

Finnvera ja Tekes tukena alkuvaiheessa

Hakukoneen ensimmäinen versio oli vielä melko alkeellinen ja tarvittiin ihmisiä käsittelemään tuloksia ja parantamaan niiden laatua sekä kääntämään ulkomaisia uutisia asiakkaille. Marjukka: "Yrityksen alkuvaihe oli rankkaa aikaa, kun tulorahoitusta ei ollut riittävästi ja liikeideaa piti kehittää jatkuvasti eteenpäin." Finnveran pääomasijoitusrahasto lähti rahoittamaan yritystä vuonna 2006 ja perustajat kokivat sen luottamuksen osoituksena M-Brainin toimintaa kohtaan. Marjukka: "Tekesin tuet ja lainat olivat myös ratkaisevia siinä vaiheessa, kun oli todella vähän voimavaroja ja panostukset oli tehtävä etukenossa. Oli vain toivottava kädet ristissä, että tuloja tulee joskus. Me kyllä uskoimme siihen, että meillä on niin edistyksellinen tekninen ratkaisu, että se luo pohjan paremmalle palvelulle."

Finnveran pääomasijoitustoiminnan johtaja Petri Laine muistelee M-Brainin olleen Aloitusrahasto Veran kolmas sijoituskohde sen aloitettua sijoitustoimintansa vuoden 2006 tammikuussa. Petri: "Aloitusrahasto Verassa semanttinen web oli valittu yhdeksi alueeksi, jolla haluttiin toimia, ja M-Brain oli tällä alalla eräänlainen tienraivaaja. Yhtiö teki silloin jo noin miljoonan liikevaihtoa ja Marjukan ja Kimin halukkuus lähteä rakentamaan M-Brainista todellista peluria toimialalla vaati myös ulkopuolista rahoitusta."

Visio toimialan tulevaisuudesta toteutui

Alan asiantuntijana M-Brain oli mukana Helsingin Yliopiston ja Helsingin Teknillisen Korkeakoulun (nyk. Aalto-yliopisto) tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT:n tutkimushankkeessa kehittämässä ja testaamassa semanttisen, eli merkityspohjaisen, tekstihaun mahdollisuuksia. Hankkeen kautta löytyi yritykselle myös uusi CTO, joka aloitti yhtiön teknisen alustan rakentamisen aivan alusta ja loi pohjan yhtiön tulevalle menestykselle. Yhdessä Finnveran rahoituksen ja vimmatun markkinoinnin kanssa yritys saatiin käännettyä tekemään positiivista tulosta.

Aluksi yrityksen kasvu oli hitaampaa ja M-Brainilla oli vastassaan niin kutsuttu push-markkina, jolloin heidän palvelunsa kysyntä oli vähäisempää ja asiakkuuksien saaminen vaati paljon myyntityötä. Se kuitenkin muuttui vuoden 2010 aikana. Petri: "Nyt myös yritysten johtoryhmät ovat ymmärtäneet mediaseurannan ja tietojohtamisen strategisen merkityksen kun vielä finanssikriisin aikaan sitä pidettiin helppona säästökohteena. Jo sijoituksen tekovaiheessa minua viehätti M-Brainissa se, että yrittäjillä oli visio mitä toimiala voisi olla tulevaisuudessa. He puhuivat jo silloin sosiaalisesta mediasta ja sen merkityksestä yritykselle. Se ei tulisi olemaan vain viestinnällistä kriisien hallintaa vaan sillä tulisi olemaan paljon syvällisempää merkitystä liiketoiminnan kehittämisessä." Digitaalisten sisältöjen ja sosiaalisen median käytön kasvu on tapahtunut M-Brainin olemassa olon aikana, ja sähköisen seurannan ja analyysin pioneerina yritys on ollut aikaansa edellä ja kahminut asiakkuuksia.

Rohkea kasvustrategia yritysostojen kautta

Yrityskaupat ovat olleet tärkeä osa M-Brainin kasvutarinaa. Vuonna 2011 se osti itseään isomman manuaaliseen lehtileikeseurantaan keskittyneen Cision-konsernin Suomen liiketoiminnan, joka oli kaksi kertaa M-Brainin kokoinen. Vuonna 2012 hankittiin toimialaseurantaa tekevä Esmerk Sanoma-konsernilta, mikä lisäsi yhtiön ulkomaan liikevaihdon osuutta, ja seuraavana vuonna sosiaalisen median seurantaan erikoistunut Whitevector. Euroopan ulkopuolella toiminut Global Intelligence Alliance liitettiin yhtiöön syksyllä 2014. Viimeisin kasvuharppaus tapahtui huhtikuun alussa, kun yhtiö omistukseen siirtyi Norjalainen mediaseurantaa ja –analyysia tuottava Opoint. Marjukka: "Olemme aikaisemmin olleet media intelligence -asiantuntijoita, mutta nyt M-Brainista on rakentunut vahva kansainvälisesti toimiva markkinatietoa sekä tietojohtamisen konsultointia ja palveluja tarjoava yhtiö, jolla on markkinadominanssi Pohjoismaissa." Ostokohteiden hakeminen ulkomailta vaatii Marjukan mukaan äärettömän vahvaa tahtoa ja uskoa liiketoiminnan kehittämiseen sekä kykyä toimia kansainvälisessä ympäristössä. Myös Euroopan perukoilla Suomessa oleva yritys voi henkisesti olla paljon lähempänä muuta maailmaa. M-Brainin ratkaisu on laittaa oma tiedonhankinta kuntoon ja koko ajan seurata mitä maailmalla tapahtuu.

Finnveran Petri Laine on toiminut M-Brainin hallituksessa sijoitushetkestä lähtien ja tarjonnut yrityksen toimintaa edistävää monipuolista apua, erityisesti silloin kun yritys oli vielä pieni ja vähemmän verkostoitunut. Marjukka: "Petri on ollut meille henkinen tuki ja käytännössä auttanut meitä monissa asioissa firman kehittämisessä esimerkiksi esittelemällä mahdollisia partnereita, ostokohteita tai sijoittajia, kun olemme laajentaneet rahoituspohjaa. Finnveran kautta pääsimme osallistumaan erilaisiin sijoittajatapahtumiin muun muassa Milanossa, Kööpenhaminassa, Tukholmassa ja Lontoossa. Oli tärkeää nähdä muita startup-yrityksiä ja mitä muuta maailmalla oli syntymässä." Yrityskauppojen rahoittamiseksi omistajiksi ovat myöhemmin liittyneet myös Veritas, Ingman Development ja Ilmarinen. Alan konsolidoituminen jatkuu eikä uusia yritysostoja olla rajattu

Työpaikkojen luominen tärkeää

Valtion sijoitusyhtiö Finnvera on ollut yrityksen tukena jo lähes kymmenen vuotta ja M-Brain on heidän salkkunsa pitkäaikaisin sijoitus. Marjukka: "Finnvera on ollut kärsivällinen omistaja. Luultavasti sen takia, että yhtiössämme on koko ajan tapahtunut jotakin." Pitkän ja systemaattisen työn tuloksena yhden hengen tutkimusprojektiksi kaavaillusta M-Brainista on kasvanut kansainvälinen keskisuuri teknologiayhtiö ja merkittävä työnantaja. Marjukka: "Meille molemmille, minulle ja miehelleni, erityisen tärkeä motivaattori ja henkinen arvo työssä on ollut se, että teemme töitä työpaikkojen luomisen eteen. Olemme palkanneet esimerkiksi erittäin paljon nuoria humanisteja, joiden työllistyminen on viime vuosina ollut vaikeampaa."

---


Tarina julkaistu kesäkuussa 2016.


Tunnusluvut

M-Brain

  • Liikevaihto: 1 M€ (2006) -> ~30 M€ (2015), josta yli 50 % ulkomailta

  • Henkilöstö: n. 30 (2006) -> n. 600 (2016)

  • Toimipisteet 14 maassa.

  • Yhtiön Big Data teknologia kattaa tänä päivänä n. 3 miljoonaa sosiaalisen median alustaa, 100 000 uutislähdettä 71 kielellä 236 alueella.

  • Kasvunrakentaja-kilpailun finalisti 2016

Tutustu yrityksiin

M-Brain Finnveran pääomasijoitukset